Tietoja minusta

Oma kuva
Teacher, activist, interested in energy technology, climate change, environmental issues and global security.

tiistai 18. syyskuuta 2012

Millainen olisi Ihanne-Suomi 2030 -luvulla?

Aikaisemmin miettiessämme unelmayhteiskuntaa tuli useimmiten mieleen erilaisia stereotyyppisiä utopioita, joissa kaikki on ilmaista, työtä tarvitsee tehdä vain jos haluaa, ja kaikki elävät 150-vuotiaiksi. Mutta millainen tämän ajan ihmisen Ihanne-Suomi 2030 -luvulla mahtaisi olla?

Jos asiaa kysyttäisiin nuorilta, tulevaisuuden päättäjiltä, tulisivat nyt ympäristökysymykset, sosiaaliset arvot ja ihmissuhteet, työn mielekkyys ja eettisyys varmasti olemaan useiden ihannelistalla.

Mutta tässä asiassa on paha mennä puhumaan kenenkään toisen puolesta, joten tyydyn peilaamaan vain omaa, henkilökohtaista ihannekuvaani kotimaamme tulevaisuudesta - yli viisikymppisen utopistisesta näkökulmasta.

Ihanne-Suomi olisi maa, joka tekee yhteistyötä verkostoituneena, mutta itsenäisenä ja itsemääräysvaltaisena valtiona Euroopassa, kuuluen useiden maanosien verkostoihin yhtä täysivaltaisena jäsenenä kuin Eurooppaankin.

Ihanne-Suomi ajaisi aktiivista, sovittelevaa, konsultoivaa ja ekologista ulkopolitiikkaa, jossa muutaman maan muodostamat verkostot ratkaisisivat kansainvälisiä kriisejä jo niiden alkuvaiheessa laajojen neuvoa-antavien kansalaiskuulemisten pohjalta, kansalaisviestintäverkostoja hyödyntäen.

Ihanne-Suomi suosisi hajautettuja hallintomalleja, ultrakevyttä byrokratiaa, jossa kansalaisten asioita ratkottaisiin suoraan neuvotellen asiantuntijoiden ja palveluvirkailijoiden kanssa - päätökset menisivät suoraan videolle keskusteluina ja sopimuksina, eikä mitään papereita tehtäisi. Videotiedosto sopimuksesta lähetettäisiin kansalaisen sähköpostiin ja arkistoitaisiin, vain lyhyt kuvaus pääasioista olisi kirjoitettuna, ehkä suoraan valmiista vaihtoehtovalikoista. Näin säästettäisiin byrokratiaa ja asiat etenisivät oikeasti eikä leikisti.

Ihanne-Suomi satsaisi raaka-aineiden kierrätykseen, pakkaus- ja logistiikkajärjestelmien järkeistämiseen ja jätteiden energiasisältöjen hyödyntämiseen kehittyneen biokaasu- ja jätteenpolttoteknologian avulla. Aina  kun mahdollista, lämmöstä tuotettaisiin myös sähköä.

Ihanne-Suomi kannustaisi ympäristö- ja yhteiskuntaystävällisiin innovaatioihin starttirahojen, verohuojennusten ja yritysneuvonnan avulla. Keksintöpankkeihin voisivat myydä, lainata tai sijoittaa keksintönsä ne luovat yksilöt, yritykset tai ryhmät, jotka eivät itse haluaisi tai voisi kaupallistaa keksintöään yrityksen perustamisen, tuotekehittelyn tai tuotannon muodossa.

Ihanne-Suomi kehittäisi uusia joukkoliikenteen ja yksityisen liikkumisen muotoja. Älykäs induktiomoottoriajoneuvotieverkko mahdollistaisi aurinko-, tuuli- ja bioenergian voimalla liikkumisen maanteilläkin. Sähköautot ja biosähköhybridit valtaisivat liikennesektorin. Uusien laivojen käyttövoimana olisivat jo pääosin hybridiratkaisut, joissa hyödynnettäisii tuulen, auringon ja aaltojen energiaa biopolttoaineen lisäksi. Ei ainoastaan rikitöntä ja verotonta, vaan myös kotimaista.

Ihanne-Suomen metsäteollisuus olisi täysin uudistunut tuottaen todellisesti kestävillä menetelmillä tarkasti seulottua, valikoitua, täsmäkasvatettua laatupuuta sahateollisuudelle, erikoistuneille pienille ja keskisuurille puualan erikoisosaajille ja hyvin korkean jalostusasteen tuotteiden tekijöille (esimerkiksi design-huonekalut, soitinrakentajat, veneteollisuus, autoteollisuus, asuntotuotanto, uudet puuhyödykkeet). Kaikki jäte käytettäisiin sähkö- ja lämpöenergiantuotantoon tai liikkumiseen samoin kuin varta vasten kasvatettavat energiametsät, hake, pelletit, biokaasu, biodiesel, etanoli jne.

Ihanne-Suomessa vallitsisi välittämisen kulttuuri lähtien kaikkialla maailmassa hyväksytystä periaatteesta: "Kaikki minkä tahdotte ihmisten tekevän teille, tehkää te heille." Yhteisöllisyys, yksilön arvon kunnioittaminen, omantunnon, uskonnon ja mielipiteenvapaus, heikompien ja arempien kannustaminen ja auttaminen olisivat läsnä kaikkialla yhteiskunnassa.

Ihanne-Suomi siirtyisi määrällisestä kasvusta laadulliseen kasvuun. Tuotteiden suunnitellusta ikäyttämisestä luovuttaisiin ja siirryttäisiin uudelleenkäytön ja raaka-ainekierrätyksen tasapainotilaan, jossa pidentyneet tuotteiden elinkaaret tuottaisivat raaka-ainevoittoisen tuotannon sijasta paikallistason työvoittoista huolto- ja kunnostustuotantoa. Nopeiden kasvuodotusten taloudesta siirryttäisiin vakaan kasvukäytännön talouteen, jossa arvosaatavat olisivat haluttu osa talouden rakennetta. Yritysten kilpailua ohjaisi rahan lisäksi arvostus ja hyväksyntä eettisellä asteikolla. Tätä voisi tukea suositummuusjärjestyksellä julkisissa hankinnoissa demokraattisesti päätettävin eettisin kriteerein.

Ihanne-Suomi luopuisi ydinjätteen ja pommikelpoisen plutoniumin tuotannosta ja ääneenlausumattoman ydinvoimapelotteensa ylläpidosta ajamalla alas kaikki vanhat ydinvoimalansa vuoteen 2020 mennessä ja keskeyttämällä rakenteilla ja suunnitteilla olevien voimaloiden rakennustyöt. Ydinvoimateollisuus muunnettaisiin kilpailukykyiseksi ydinvoimaloiden purku- ja käytöstäpoistoteollisuudeksi sekä kohdemaiden ydinjätteiden turvallisen säilytys- ja loppusijoitusteknologian tutkimus-, konsultti- ja toimeenpanoyrityksiksi.

Ihanne-Suomi tuottaisi kaiken energiansa itse turvallisilla, uusiutuvilla, puhtailla aurinko-, tuuli-, aalto- ja vesivoimaloilla (myös padottomilla uusilla potkuri- tai aaltovoimalatyyppisillä ratkaisuilla) sekä maalämmöllä, lämpöpumpuilla, biokaasulla, puulla ja muulla bioenergialla. Teollisuuden energiansäästöllä ja kaiken mahdollisen hukkaenergian talteenotolla saataisiin maan energiatehokkuutta parannettua. Älyverkkojen ja uuden voimalateknologian vienti olisi merkittävä osa ulkomaankauppaamme, yhteistyöhankkeet Euroopan maiden, Japanin, Kiinan ja muiden kasvavien Aasian talouksien sekä kehittyvien maiden kanssa tuottaisivat kaikille osallistujille hyötyä.

Ihanne-Suomi saisi osan Etelä-Euroopan maille antamistaan lainoista ja takuista takaisin uusiutuvan energian investointien tuottoina ja niistä manner-Eurooppaan myytynä ekosähkönä. Laajat kyseisten maiden kanssa yhteiset aurinko- tuuli- ja aaltovoimalahankkeet suomalaisella osarahoituksella tuottaisivat vuosikymmenien aikana vakaata vaikkei niin suurta osinkoa Suomelle ja työpaikkoja sekä taloudellista ja poliittista vakautta kyseisiin maihin. Samalla kasvihuonekaasujen ja ilmansaasteiden määrä Euroopassa vähenisi merkittävästi.

Ihanne-Suomi pyrkisi ylläpitämään ja kehittämään korkeatasoista koulutusjärjestelmäänsä perustamalla paljon pieniä voimakkasti erikoistuneita koulutusyksiköitä suurten ja keksikokoisten yksikköjen rinnalle. Näitä yksikköjä voitaisiin hajasijoittaa maan eri osiin ja uutta verkko- ja viestintätekniikkaa hyödyntäen myös pienten koulujen ja oppilaitosten kokeilu- muunneltavuus- ja joustavuushyödyt voitaisiin ottaa käyttöön, jotta koulutusjärjestelmä oppisi sopeutumaan muutoksiin ja ohjaamaan niitä nopeasti muuttuvassa maailmassa.

Ihanne-Suomi huolehtisi lapsista ja lapsiperheistä kuunnellen kulloisenkin ikäluokan erityistarpeita. Nuoret aikuiset, koululaiset ja opiskelijat saisivat tarvitessaan riittävästi tukea ja vertaisverkkojen hiljaista tietoa ja mahdollisuuksia löytää avun tarpeessa olijat hyödynnettäisiin nykyistä paremmin. Nuoret kasvatettaisiin parempaan itsetuntoon ja arvostamaan itseään ja näkemään elämän mahdollisuudet hyödyntäen myös vertaistuen mahdollisuudet. Syrjäytymiseen puututtaisiin ennen sen alkua.

Ihanne-Suomessa ikäihmisten ääni kuuluisi ja yhteiskuntaa suunniteltaisiin myös heidät ja iän myötä muuttuvat tarpeet huomioiden. Lähellä, tuttua, turvallista, arvostavaa, kannustavaa ja elämään rohkaisevaa palvelua ja hoitoa, asumista, harrasteita, sosiaalisia verkkoja. Perinteisten asumismuotojen lisäksi mahdollisimman huoltovapaat pienomakodit talonmiespalveluilla esteettömän liikkumisen ja liikunnan mahdollistaville entisille "rivitalotonteille", julkisen liikenteen ja palveluiden toimivaan verkkoon.

Ihanne-Suomi olisi huipulla maailman verkostoituneiden, itsenäisten valtioiden joukossa ja käyttäisi etuoikeutettua asemaansa nostamaan esimerkillään ja yhteistyöllä muita valtioita samaan hyvän kierteeseen kohti inhimillisempää, turvallisempaa, reilumpaa ja puhtaampaa maailmaa.

Voisin jatkaa luetteloa vielä pitkään, mutta Sinä et jaksaisi lukea.

Ihanne-Suomi on suurimmaksi osaksi utopiaa, mutta joillakin haaveilla on tapana muuttua tavoitteiksi ja tavoitteden realisoitua tulevaisuudeksi pieninä onnellisina tapahtumina. Haaveilu sallittu.

Mikä olisi Sinun Ihanne-Suomesi?


JPS



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti