Tietoja minusta

Oma kuva
Teacher, activist, interested in energy technology, climate change, environmental issues and global security.

perjantai 12. lokakuuta 2012

Fennovoiman osakaskato näyttää jatkuvan

Kemin kaupunki harkitsee YLE-uutisten mukaan uudemman kerran energiayhtiönsä Kemin Energia Oy:n jatkoa Fennovoiman osakkaana. Kaupunki on investoinut hankkeen suunnitteluun 200 000 euroa ja nyt 11 valtuutetun ryhmä teki aloitteen, joka velvoittaisi Kemin Energian irroittautumaan Fennovoima-hankkeesta.
LINKKI - YLE: http://yle.fi/uutiset/kemi_pohtii_fennovoima-osakkuutta/6333047
LINKKI - MERILAPINHELMI: http://www.merilapinhelmi.fi/a/2012/10/03/11472124.htm
Kuopionkin kaupunginvaltuutetut ovat aiemmin tehneet aloitteet hankkeesta vetäytymisestä. Kuopion kokonaissijoitus suunnitteluvaiheeseen olisi silloin miljoona euroa. http://yle.fi/uutiset/kuopion_energialta_650_000_euroa_lisaa_ydinvoimalasuunnitteluun/6260680

Kemin Energian toimitusjohtajan mukaan osakkuuden tuoman edun tulee kattaa koituvat kustannukset myös pitkällä aikavälillä. Kemin energian osuus sähköstä olisi 3,2 MW, jos ydinvoimala rakennettaisiin.

Vertailun vuoksi uuden suuren tuulivoimalan nimellisteho voi olla 5 - 6 MW. Pari kolme tällaista voimalaa voisi tuottaa helposti saman energian Kemin seudulla ja pääoman kuoletukset alkaisivat 1-2 vuoden kuluttua hankintapäätöksestä.

Fennovoimasta ovat jo irtautuneet mm. Jyväskylän ja Ahvenanmaan sähköyhtiöt, S-ryhmä, Leppäkosken Sähkö, Lankosken Sähkö, Outokummun Energia, Atria ja Omya. Noin 10 % osakkaista on sanonut hyvästi huippukalliiksi tulevalle taloudellisesti ilmeisen kannattamattomalle hankkeelle.

Toshiba-Westinghouse on irtautunut Britteinsaarten ydinvoimatarjouskilpailusta ilmeisesti yhtiön talousvaikeuksien vuoksi. Toivottavasti he vetäytyvät myös Fennovoiman tarjouskilpailusta ajoissa ennenkuin tekevät rökäletappiot siinäkin kisassa. Ei ole businesta sijoittaa kannattamattomiin, tappiollisiin projekteihin. Valitettavasti ydinvoimaprojektit ovat kaikki sellaisia, ellei takana ole ydinasehanke, jossa ei kustannuksia kysellä.

Voit tukea Fennovoimasta irtautumista allekirjoittamalla web-adressin, joka vaatii Helsingin-Vantaan energiayhtiöiden luopumista Fennovoima-osakkuudesta täällä:
http://www.adressit.com/helsingin__vantaan_energia_pois_fennovoiman__tvon_ydinvoimasta

Samoin Kesko on suuri Fennovoiman omistaja. Boikotoi Keskon palveluja ja tuotteita ja allekirjoita adressi täällä: http://www.adressit.com/k-ryhma_ulos_fennovoiman_ydinvoima_hankkeesta

S-ryhmä irtaantui Fennovoimasta, voit suunnata ostoksesi sinne, kunnes Kesko irrottautuu ydinvoimasta.

Valio omistaa myös Fennovoimaa ja valitsemalla ostoskierroksellasi jonkun sen kilpailijoiden tuotteista asetat paineita turvallisempaan energiaan siirtymiselle myös Valion johdolle.

(Ei - minulle ei todellakaan makseta näistä suosituksista, teen ne puhtaasti omantunnon ja järjen pohjalta :-)

JPS

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti